tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kirsikkatuoksujen kokoontumisajot

Japanissa alkaa hanami pian olla käsillä. Vaikka Suomessa kirsikankukkia on valitettavasti vähän harvemmassa, eikä kukinta-aikakaan koita vielä muutamaan kuukauteen, voi hanamia silti fiilistellä vaikka kirsikantuoksuisilla hajuvesillä.


Itse olen makeiden ja hedelmäisten tuoksujen ystävä, joten kirsikkatuoksujakin on kokoelmiin kerääntynyt jo kolme. Body Shopin Japanese Cherry Blossom-tuoksu on yksi vanhimpia hajuvesiäni ja se alkaa ehkä olla jo vähän parhaat päivänsä nähnyt. Itse tuoksu ei silti ole juurikaan ajan kuluessa kärsinyt, vaikka itse neste onkin jo hieman kellastumaan päin. Escadan Cherry in the Air on viime kesän kausituoksu ja L'Occitanen Cerisier Rouge Eau Intense on tämän kevään uutuus.


Cherry in the Air on tämän kolmikon makein ja ehkä puhtaimmin kirsikkainen tuoksu. Alkutuoksussa on kirsikan lisäksi vadelmaa ja mandariinia, sydäntuoksusta löytyy vaahtokarkkia, gardeniaa, orkideaa ja vaniljaa. Pohjatuoksussa on jo pehmeämpiä sävyjä santelipuun, myskin, tammen ja mokkanahan myötä. Kaikkein voimakkain kirsikkaisuus tästä tuntuu laimentuvan puolessa tunnissa, mutta vieno tuoksu iholla kestää silti monta tuntia. Työpäivän aikana tuoksu on jo kohtalaisen tehokkaasti haihtunut.


Cerisier Rouge Eau Intense on L'Occitanen tämän kevään uutuustuoksu. Escadan tapaan kirsikka on tässä varsin hallitseva, mutta tuoksusta löytyy Escadaan verraten kuitenkin enemmän vivahteikkuutta. Alkutuoksussa on sitruunaa, appelsiiniä ja mustaherukkaa. Kirsikka tulee vasta sydäntuoksussa vadelman ja kielon kanssa. Pohjatuoksussa löytyy oliivipuuta, myskiä ja heliotrooppia. Omaan nenääni sitrustuoksut tulevat kirsikan rinnalla selvästi esiin. Sen lisäksi erotan tästä myös kielon. Kestävyys on ehkä hieman parempi kuin Escadalla.


Body Shopin Japanese Cherry Blossom tuntuu kahden aikaisemman tuoksun hedelmäisen makean iloittelun rinnalla kovin viattomalta ja hentoiseltakin. Toki tässähän on nimenomaan sitä kirsikankukkaa, ei itse hedelmää, joten tuoksu on kevyempi jo senkin vuoksi. Tuoksu tuntuu vesitetymmältä versiolta edellisistä ja sopiikin käytettäväksi tilanteisiin, joihin makeat ja voimakkaat tuoksut eivät välttämättä sovi. Kirsikankukan lisäksi tuoksussa on mm. magnoliaa, santelipuuta, myskiä ja persikkaa. Itse en tästä oikein kirsikankukkaa lukuunottamatta juuri muita tuoksuja erota. Kestävyys ei keveytensä vuoksi ole yhtä hyvä kuin edellisillä.


Mitä näistä kannattaisi sitten hankkia? Body Shopin kirsikankukka sopii varmasti niille, jotka eivät halua itselleen kovin voimakasta hedelmätuoksua. Kahdessa muussa kirsikkahajuvedessä sen sijaan on aika lailla ytyä ainakin alkuun. Molemmat kyllä laimenevat sopivasti ihan kohtuullisessa ajassa. Vaikka L'Occitanen tuoksu onkin hieman Escadaa vivahteikkaampi, ei näillä kahdella lopulta ole kovin paljoa eroa. Varsinkin pohjatuoksun suuntaan mentäessä erot tuntuvat vähenevän entisestään. Välttämättä siis molempia ei kannata hankkia, ellei nyt satu olemaan samanlainen kirsikkafanaatikko kuin minä.

Kaikkia tuoksuja pitäisi vielä olla saatavilla ainakin nettikaupoista. L'Occitanea saa ketjun myymälöistä tai nettikaupasta, Body Shopin tuoksua nyt tuskin on vaikea löytää ja vaikka Escadan kirsikka onkin viime vuoden kausituoksu, näkyy sitä olevan edelleen esim. NordicFeelissä.

Kaunista ja tuoksuvaa hanamia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...